Turvallisemman tilan periaatteet
Olemme huomanneet tarpeen kirjoittaa auki toimintaperiaatteitamme ja -ohjeita.
Turvallisemman tilan periaatteet ovat tapa kertoa, mitä ihmiset voivat odottaa toimintakulttuuriltamme. Ottaessasi osaa toimintaamme tai tullessasi Werkon kohtaamispaikkaan sitoudut noudattamaan turvallisemman tilan periaatteita.
Kunnioita yhteistä tilaa
Werkkola on paikka, jossa voit olla oma itsesi ja puhua vaikeistakin aiheista. Werkkolassa käy kuitenkin monenlaisia ihmisiä, ja jotkut voivat tuntea olonsa epämukavaksi eri syistä. Tärkeintä on, että jokainen tuntee olonsa turvalliseksi. Huomioithan aina toiset. Jos haluat puhua tai olla rauhassa, voit siirtyä toiseen huoneeseen.
Ajattele uudelleen
Mieti, minkälaisia ajatuksia sinulla on toisista. Älä oleta esimerkiksi toisen sukupuolta, taustaa tai mielipiteitä. Käytä selkeitä ja ymmärrettäviä sanoja. Ymmärrä, että ihmiset ovat erilaisia.
Kuuntele ja opi
Jokainen ihminen ja tilanne on mahdollisuus oppia uutta. Kuuntele, kun joku puhuu tai antaa sinulle palautetta. Yritä tehdä asiat paremmin seuraavalla kerralla.
Anna ja tee tilaa
Tunnista, millaisessa roolissa ja asemassa olet eri tilanteissa. Ole mukana ja anna muidenkin osallistua.
Toimi
Jos näet tai kuulet häirintää, kerro siitä jollekulle. Puuttumalla näytät myös esimerkkiä toisille.
Ole inhimillinen
On ok tehdä virheitä ja kysyä apua. Ei tarvitse tietää kaikkea heti.
Jos kohtaat häirintää tai epäasiallista kohtelua
Häirintä on käytöstä, joka loukkaa toisen ihmisarvoa. Esimerkiksi rasistinen puhe, epäystävällinen kohtelu tai seksuaalinen häirintä ovat häirintää. Jokaisen pitää puuttua siihen. Werkossa ei hyväksytä häirintää. Sinun ei tarvitse olla yksin, jos tunnet olosi epämukavaksi. Kerro asiasta Werkon työntekijöille. Haluamme tehdä kaikkemme, jotta kaikki tuntisivat olonsa turvalliseksi. Otamme mielellämme vastaan palautetta.
Periaatteet on pyritty kirjoittamaan selkokielellä. Muokkaamme selkokielisyyttä tarpeen mukaan.
PRINCIPLES OF A SAFER SPACE
Respect the Shared Space
Werkkola is a place where you can be yourself and talk about difficult topics. However, many different people visit Werkkola, and some may feel uncomfortable for various reasons. It's important that everyone feels safe. Please be considerate of others. If you want to talk or have some peace, you can move to another room.
Rethink Your Assumptions
Think about the assumptions you have about others. Don't assume someone's gender, background, or opinions. Use clear and understandable words. Understand that people are different.
Listen and Learn
Every person and situation is an opportunity to learn something new. Listen when someone speaks or gives you feedback. Try to do better next time.
Give and Make Space
Think about the situation you're in. Be present and allow others to participate.
Take Action
If you see or hear any harassment, report it to someone. By taking action, you set a good example for others.
Be Human
It's okay to make mistakes and ask for help. You don't need to know everything right away.
If You Experience Harassment or Inappropriate Treatment
Harassment is behavior that violates someone's dignity. For example, racist speech, unfriendly behavior, or sexual harassment are considered harassment. Everyone should intervene in such situations. Harassment is not tolerated at Werkkola. You don't have to deal with it alone. Please inform Werkko staff about the situation. We want to do everything we can to ensure everyone feels safe. We welcome feedback.