Werkon työntekijän esittely: Hanna
Tulin töihin Werkkoon – ja alkuun toden totta verkkoon, eli korona-ajan etätöihin – keväällä 2021. Viime vuoden loppuun saakka luotsasin nyt päättynyttä Kokewa-hanketta, minkä jälkeen siirryin Kettuluuta-hankkeen ohjaksiin.
Opiskelin lääketiedettä Pietarissa 90-luvulla, mutta päädyinkin kandivaiheessa itse potilaaksi, enkä koskaan valmistunut lääkäriksi. Olen sittemmin opiskellut monenmoista ja työskennellyt erilaisissa sote-alan kehittämistehtävissä järjestöjen lisäksi muun muassa STM:ssä (Sosiaali- ja terveysministeriö). Silti ajattelen, että tärkeimmät taitoni olen hankkinut opettelemalla pitämään itseni hengissä vaikeasta traumataustasta huolimatta.
Jostain syystä monet minulle rakkaat asiat alkavat K-kirjaimella: kielet, kirjallisuus, kulttuuri, kohtaamiset… Minusta tärkeintä ei ole se, missä ihminen on taitonsa hankkinut – työssä, kouluissa tai oman kokemuksensa kautta – vaan se, miten hän niitä käyttää. Kohtaamisen taito ja sen kehittäminen on minulle tämän työn <3
Minua innostaa uuden oppiminen ja uusien asioiden kokeileminen. Tykkään opiskella kieliä, ja tutustua sitä kautta erilaisiin maailmoihin ja kulttuureihin. Osaan aika sujuvasti englantia, venäjää ja ruotsia, kohtalaisesti italiaa ja auttavasti ainakin espanjaa, ranskaa ja ukrainaa.
Kesällä päätin, että luen joka päivä jotain kirjaa vähintään tunnin ja liikun samoin vähintään tunnin (ja nipistän ajan näihin someselailua vähentämällä). Liikkumista olen nyt tosin joutunut rajoittamaan jalkavamman takia, mutta lukemalla pääsee onneksi liikkumaan minne ja milloin tahansa!
Hanna, 57 v. junantuoma Helsingistä
Hannan tavoitat arkisin: 050 366 2114 / hanna.koppelomaki@werkkory.fi
Hankepäällikkö Hanna Koppelomäki
Kettuluuta-vertaispalveluohjaushanke