Kokemuksia uuden edessä olemisesta - Huhtikuu 2024
Kaksi kuukautta sitten aloitin työt Keski-Uudenmaan vertais- ja kokemusasiantuntijatoiminnan tuki Werkko ry:n toiminnanjohtajana. Kahteen kuukauteen on mahtunut kaikkea sellaista, mitä uuden työn aloittamiseen voi kuvitellakin mahtuvan. Uusia asioita, ihmisiä, toimintatapoja, kysymyksiä, haasteitakin, mutta erityisesti uusia oppeja, mahdollisuuksia ja oivalluksia.
Kirjoittaessani kaksi kuukautta sitten esittelytekstiäni osasin jo arvata, että tulevista viikoista tulisi tavalla tai toisella ikimuistoisia. En kuitenkaan arvannut, miten tunteidentäyteisiä viikot tulisivat olemaan. Erityisesti kohtaamiset ja lyhyetkin keskustelut uusien, Werkon toimintaan tavalla tai toisella osallistuvien ihmisten kanssa ovat tehneet suuren vaikutuksen. Uutta minulle ei suinkaan ole se, miten merkityksellistä työtä monissa yhdistyksissä ja järjestöissä tehdään. Uutta on se, miten tuo merkityksellinen työ pystyy kerta toisensa jälkeen tekemään niin suuren vaikutuksen elämän tositarinoiden ja ihmisten kokemusten äärelle pysähtymisen myötä. Työni on vasta alussa, ja uutta opittavaa ja oivallettavaa riittääkin takuulla vielä koko loppuvuodeksi.
Uuden edessä vaikuttaa olevan tosin koko Suomen järjestökenttäkin. Uudistuminen ja uusien asioiden pohtiminen lienee monella toimijalla edessään, kun järjestöjen valtionavustuksista leikataan merkittävä osuus jo ensi vuodesta alkaen. Ja uusihan usein mietityttää, joskus jopa jännittääkin, mutta sitä kohti on silti kuljettava sen aiheuttamasta ajoittaisesta epämukavuudentunteesta tai epävarmuudesta huolimatta.
Pysähtyminen peruskysymysten ääreen
Uutta kohti vauhdilla kulkiessa on kuitenkin maltettava pysähtyä hetkeksi katselemaan ympärilleen. Sitä teemme tänä keväänä ja kesänä Werkossa parhaillaan käynnissä olevan strategiatyöskentelymme myötä. Mikä ja millainen Werkko on? Mitä haluaisimme Werkon olevan? Mitä kohde- ja sidosryhmämme meiltä tarvitsevat? Mitä olemme aiemmin tehneet, mitä teemme nyt? Kenelle, miksi ja millä tavalla? Mitä voisimme tehdä toisin? Mitkä ovat tavoitteemme ja vastaako toimintamme ja sen tulokset niihin? Peruskysymysten ääreen pysähtyminen ei tarkoita suinkaan pysähdyksiin jäämistä. Kysymysten pohtiminen yhdessä Werkon eri kohde- ja sidosryhmien kanssa luo myös yhteistä ymmärrystä ja pohjaa eteenpäin kulkemiselle: Werkon tulevalle, tutulle ja turvalliselle toiminnalle, mutta toivottavasti myös uudelle toiminnalle, johon haluan uskoa.
Eikä niin paljon uutta, ettei jotain vanhaakin. Minulle on ollut erityisen tärkeää kuulla ja kuunnella heitä, jotka ovat olleet osa Werkkoa jo ennen minua. Heitä, joilla on kokemusta, tietoa, tarinoita, toiveita ja ideoita Werkon vertais- ja kokemusasiantuntijatoimintaa tukevaan toimintaan liittyen. Haluankin kiittää kaikkia teitä, jotka olette jo tähän mennessä jakaneet minulle arvokasta osaamistanne, ajatuksianne ja ymmärrystänne Werkko ry:n toiminnan sekä Keski-Uudenmaan alueen vertais- ja kokemusasiantuntijatoiminnan osalta.
Toiminnanjohtajan kolme + 1 pointtia Werkosta
Ensimmäinen työpäiväni (1.3.2024) Werkko ry:ssä sattui osumaan samalle maaliskuiselle perjantaille kuin tasavallan presidenttimme aloitti virassaan. Tämän vuoksi keksin kuvailla omia kahden kuukauden Werkko-kokemuksiani ja -oivalluksiani presidenttimme tyyliin "kolmen pointin" kautta:
1. pointti: Werkossa kohtaat ihmisen.
Moni meistä tarvitsee yhteisöllisyyttä, yhdessä olemista ja ihmistenvälistä kasvokkaista kohtaamista. Tarvitsemme myös kunnioittavaa ja vastavuoroista kuuntelemista sekä toinen toistemme ymmärtämisen yrittämistä. Werkko ry:n toimijoista huokuukin mielestäni hienolla ja ihmisläheisellä tavalla yhteisöllisyys, aitous, lämpö, lempeys, inhimillisyys, empatia, auttamisenhalu, sekä tiedon tarjoamisen ja toivon tuomisen tahtotila.
2. pointti: Werkossa kaikki ovat samanarvoisia.
Werkko ry:n vertais- ja kokemustoimijat sekä muut toimijat ovat ihmisiä ihmisille, kaikki samanarvoisia. Keski-Uudenmaan vertais- ja kokemusasiantuntijatoiminnan tuki Werkko ry:n jäseniksi ovat tervetulleita kaikki Keski-Uudenmaan vertais- ja kokemusasiantuntijatoiminnasta kiinnostuneet: vertais- ja kokemustoimijat, kuntoutujat ja toipujat, läheiset, sotealan ammattilaiset, opiskelijat, tutkijat, päättäjät sekä muut yhdistystoimijat. Ovemme ovat avoinna kaikille toiminnastamme kiinnostuneille keskiviikkoisin.
3. pointti: Werkossa voit olla oma itsesi.
Koen ja toivon, että Werkossa jokainen saa olla oma itsensä, ja että siihen myös kannustetaan. Erityisen paljon olen ilahtunut siitä, miten lämpimästi minut on otettu vastaan niin Werkon hallituksen, työntekijöiden, vertais- ja kokemustoimijoiden, yhteistyökumppaneiden, sidosryhmien kuin kaikkien muidenkin toimintaamme tavalla tai toisella liittyvien ihmisten osalta. Olen myös itse pyrkinyt tutustumaan mahdollisimman hyvin Werkon toimijoihin ja toimintaan vierailemalla monissa Werkon ryhmissä ja kohtaamispaikoissa, ja tätä aion tehdä myös jatkossa.
Mieleenpainuvimmat kokemukseni kuluneiden kahden kuukauden ajalta ovatkin nimenomaan olleet ne hetket, joina olen kohdannut toiminnassamme mukana olevia ihmisiä. Olen kerännyt toimintaamme osallistuvien ihmisten kokemuksia muun muassa Werkko ry:n Järvenpään ja Hyvinkään Olohuoneilla sekä Werkkolan avoimissa ovissa palvelu- ja liiketoimintamuotoilun YAMK-opinnäytetyötäni ja Werkon strategiatyöskentelyä varten. Mieleeni jäi erityisesti eräs keskustelu erään matalan kynnyksen kohtaamispaikkamme kävijän kanssa. Keskustelu muistutti myös siitä, miten helposti yhden ihmisen ääni voi jäädä kuulumatta ympärillämme. Kohtaamani kävijä nimittäin kertoi minulle, että hän kirjoittaisi mielellään toiveensa ja ajatuksensa kyselylomakkeeseeni, muttei pystyisi sitä itse tekemään. Omien ajatusten kirjoittaminen paperiseen lomakkeeseen ei olisi valitettavasti mahdollista. Tarjouduin kuitenkin itse kirjoittamaan hänen ajatuksensa ylös ja pyysin myös luvan niiden nimettömään käyttämiseen muun muassa opinnäytetyössäni.
"Eipähän näitä minun ajatuksiani kukaan oikein kuuntele tai ole kuunnellut, mutta sinäpä kun istuit siinä, kuuntelit rauhassa ja kirjoitit, niin minäpä ne sain kerrottua!"
Paras palaute menneiden kahden kuukauden työstä oli se hetki, kun kyseinen ihminen sanoi minulle ääneen kutakuinkin seuraavat sanat kirjoitettuani hänen kertomansa ajatukset paperiseen kyselylomakkeeseen: "Eipähän näitä minun ajatuksiani kukaan oikein kuuntele tai ole kuunnellut, mutta sinäpä kun istuit siinä, kuuntelit rauhassa ja kirjoitit, niin minäpä ne sain kerrottua!" Nyt saan ilokseni tuoda hänen äänensä kuuluviin, edes tällä pienellä tavalla. Ja toivottavasti myös Werkon tulevan toiminnan myötä. Tällaista samankaltaista, tärkeää kohtaamistyötä tehdään Werkko ry:ssä viikoittain ja kiitos siitä kuuluukin erityisesti kaikille upeille jäsenillemme, kokemusasiantuntijoille, vertaistoimijoille ja vapaaehtoisille.
Siispä lisään listaani vielä neljännen tärkeän pointin:
+ 4. pointti: Werkossa saat kokemuksesi kuuluviin. Werkossa jokainen, jokaisen ääni ja jokaisen kokemus, on yhtä arvokas. Voit tulla aidosti kohdatuksi, kuulluksi ja nähdyksi, omana itsenäsi, kokemuksinesi kaikkinesi. Siinä kiteytyy mielestäni kristallinkirkkaasti monien yhdistysten, kuten myös Werkko ry:n toiminnan sekä ihmisten välisen arvostavan vuorovaikutuksen ydin.
Kiitos Keski-Uudenmaan vertais- ja kokemusasiantuntijatoiminnan tuki Werkko ry ja kaikki sen toiminnassa mukana olevat ihmiset kohdatuksi, kuulluksi ja nähdyksi tulemisesta viimeisen kahden kuukauden aikana!
Lämpimin terveisin,
Laura
Jos Werkon toiminta kiinnostaa, otathan matalalla kynnyksellä yhteyttä laura.savolainen@werkkory.fi, kerron ja kuulen mielelläni lisää!
Werkko ry:n jäseniksi ovat tervetulleita kaikki Keski-Uudenmaan vertais- ja kokemusasiantuntijatoiminnasta kiinnostuneet. Liity Werkko ry:n jäseneksi täällä.
Tilaa uutiskirjeemme täältä niin saat uusimmat Keski-Uudenmaan vertais- ja kokemusasiantuntijatoiminnan tuki Werkko ry:n kuulumiset sähköpostiisi kerran kuukaudessa.